Lehdistötiedote 18.11.2008, vapaa julkaistavaksi heti


PYHÄN KIRJAN VARJOLLE KUNNIANOSOITUS TURKISSA

Pyhän kirjan varjo ja Arto Halonen huomioitiin Istanbulin kansainvälisten 1001 dokumenttielokuvafestivaalien kunnianosoituksella, arvokkaasta panoksesta elokuvafestivaalille. Haloselle luovutettiin kunniapalkinto avajaisissa, jonka jälkeen Pyhän kirjan varjo esitettiin festivaalin avajaiselokuvana. Tapahtuman järjestäjänä toimii Turkin dokumenttielokuvantekijöiden yhdistys (Association of Documentary Filmmakers in Turkey). Kymmenen päivää kestävä festivaali järjestetään tänä vuonna 11. kerran, ja se kerää vuosittain noin 40 000 katsojaa. Tänä vuonna festivaalin ohjelmistossa on lähes 130 kansainvälistä dokumenttielokuvaa.

Jo yli 60 elokuvafestivaalilla kiertänyt Pyhän kirjan varjo on palkittu lyhyen ajan sisään myös Taiwanin kansainvälisten dokumenttielokuvafestivaalien yleisöpalkinnolla, sekä tuomariston erikoispalkinnolla Batumin kansainvälisillä elokuvajuhlilla Georgiassa. Euroopan elokuva-akatemia on myös nominoinut elokuvan kymmenen ehdokkaan joukkoon parhaan eurooppalaisen dokumenttielokuvan palkinnon saajaksi (Prix ARTE Award) 2008. Lisäksi Thessalonikin maineikas dokumenttielokuvafestivaali palkitsi Arto Halosen aiemmin tänä vuonna yhtenä aikansa merkittävimmistä dokumenttielokuvan kehittäjistä.

Pyhän kirjan varjo on tutkimusmatka Turkmenistanin vakaviin ihmisoikeus- ja sananvapausloukkauksiin sekä diktatuuriin, jota suuret kansainväliset yritykset toiminnallaan edesauttavat pitämään pystyssä. Maata hallinneen diktaattori Saparmurat Nijazovin kirjoittamaa Ruhnama-propagandakirjaa tukemalla yritykset pääsevät käsiksi miljoonien dollareiden arvoisiin sopimuksiin öljy- ja kaasurikkaan Turkmenistanin kanssa.

Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa Arto Halonen ja Kevin Frazier, leikkauksesta Samu Heikkilä, kuvauksesta Hannu Vitikainen ja Arto Halonen, musiikista Timo Peltola ja äänisuunnittelusta Martti Turunen ja Samu Heikkilä, 2. kuvaajina ja äänittäjinä ovat toimineet Salla Sorri ja Juha Kiviharju. Elokuvan on tuottanut Art Films production AFP Oy.

Pyhän kirjan varjon kotimainen levittäjä FS-Film Oy toi elokuvan elokuvateattereihin keväällä 2008. Nyt syksyllä elokuva on julkaistu myös DVD-muodossa, ja Like kustantamo julkaisi aiheesta 24.10. Kevin Frazierin ja Arto Halosen kirjoittaman samannimisen kirjan.

Lisätiedot: Art Films production AFP Oy
puh. 09-4159 3640, info@artfilms.inet.fi, www.artfilmsproduction.com
Press-kuvat: www.shadowoftheholybook.com/press.html
Elokuvan kotisivut: www.shadowoftheholybook.com
International 1001 Documentary Film Festival: http://1001documentary.net/
FS Film Oy: www.fs-film.fi , LIKE: http://www.like.fi



Pääsivulle