Pavlovin koirat palkittiin kettupäivillä.
14.11.2006
Suomen elokuvakontakti ry. järjesti kotimaisen lyhyt- ja dokumenttielokuvan festivaalin Kettupäivät 23. kerran 7.-11.11.2006, kulttuurikompleksi Andorrassa, Helsingissä.
Vuotuiset Kettu-palkinnot jaettiin parhaalle dokumenttielokuvalle ja parhaalle fiktioelokuvalle, niin ammattilais- kuin opiskelijasarjoissa. Fiktioraadissa istuivat elokuvaohjaajat Saara Saarela ja Sakari Kirjavainen. Dokumenttiraadin muodostivat Suomen elokuvasäätiön tiedottaja Satu Elo ja elokuvaohjaaja Markku Heikkinen.
Kettu-palkinto luovutettiin myös parhaalle alle 3-minuuttiselle elokuvalle perinteikkäässä FoxOff-sarjassa, johon tänä vuonna etsittiin elokuvia "Vahinko"-teeman alta. Parhaasta alle 3-minuuttisesta elokuvasta päättävät Walhalla ry:n toiminnanjohtaja Mikaela Westerlund ja tuotantopäällikkö Liisa Juntunen. Lisäksi festivaalin yhteydessä palkittiin tänä vuonna paras animaatio; Hinku ja Vinku-palkinnon voittajan valitsivat Kyösti Mankamo, Tuula Leinonen, Juho Gartz ja Riitta Nelimarkka.
KETTU-PALKITUT ELOKUVAT 2006:
Dokumenttisarja
PARAS AMMATTILAISDOKUMENTTI:
PAANAJÄRVEN ANNI | ohjaus: Lasse Naukkarinen | tuotanto: Ilokuva, Naukkarinen & Co
KUNNIAMAININNAT AMMATTILAISDOKUMENTTISARJASSA:
PAVLOVIN KOIRAT | ohjaus: Arto Halonen | tuotanto: Art Films Production AFP Oy EI KUKAAN OLE SAARI | ohjaus: Sonja Lindén | tuotanto: Screenday Films
PARAS OPPILASDOKUMENTTI:
NIMENI ON ALMA | ohjaus: Johanna Vanhala | tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu, Taide ja viestintä
KUNNIAMAININNAT OPPILASDOKUMENTTISARJASSA:
SEND ME A LETTER | ohjaus: Anna-Karin Grönroos | tuotanto: Lithuanian Academy of Music and Theatre PAKENEVA MAA | ohjaus: Jaakko Ruuska | tuotanto: Taideteollinen korkeakoulu, Elokuva- ja lavastustaiteen osasto
Fiktiosarja
PARAS AMMATTILAISFIKTIO: LUONTO JA TERVEYS | ohjaus: Panu Heikkilä | tuotanto: Fantomatico Oy
KUNNIAMAININTA AMMATTILAISFIKTIOSARJASSA: JÄRVI | ohjaus: Maarit Lalli | tuotanto: Lasihelmifilmi Oy
PARAS OPPILASFIKTIO: PAINAJAISET | ohjaus: Jan Forsström | tuotanto: Taideteollinen korkeakoulu, elokuva- ja lavastustaiteen osasto
KUNNIAMAININTA OPPILASFIKTIOSARJASSA:
NIIN LIIAN HYVÄT | ohjaus: Inari Niemi | tuotanto: Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, Taide- ja viestintä
Hinku ja Vinku -animaatiokilpailu
PARAS ANIMAATIO: Polle / Sara Wahl
KUNNIAMAININNAT HINKU JA VINKU ?KILPAILUSSA:
ELASTINEN PARTURI | Milla Nybondas | tuotanto: Turun ammattikorkeakoulu, Taideakatemia ELUKKA | Tatu Pohjavirta | Tuotanto: Camera Cagliostro
Foxoff
PARAS ALLE 3-MINUUTTINEN ELOKUVA:
ÄIJÄT | ohjaus: Vernissan työryhmä | tuotanto: Lasten ja nuorten kulttuuritalo Vernissa, Vantaan kädentaitopaja
LOHDUTUSPALKINTO ALLE 3-MINUUTTISELLE ELOKUVALLE:
POISTETTU KOHTAUS | Ohjaus: Pekka Lehtikangas | Tuotanto:
Raatien kommentit:
PARAS DOKUMENTTIELOKUVA
PAANAJÄRVEN ANNI | ohjaus: Lasse Naukkarinen
"Konstailematon ja tekijänsä näköinen dokumentaari, joka luo elämänuskoa. Elokuvasta välittyy, että sen kuvaaminen on tukenut kuvattavien unelmaa: pitää kylä hengissä. Tunteet ovat pinnassa, asiaa unohtamatta."
PARAS OPPILASDOKUMENTTI
NIMENI ON ALMA | ohjaus: Johanna Vanhala
"Aseistariisuva, teeskentelemätön pieni elokuva, joka saa ajattelemaan monenlaisia asioita, kuten maahanmuuttajaperheiden asemaa Suomessa ja oman äidinkielen merkitystä sekä lapsen asemaa maailmassa yleensä.
Tämä muodoltaan perinteinen seurantadokumentti yllättää katsojan antamalla paljon enemmän kuin alussa antaa odottaa. Riemastuttava making of."
PARAS AMMATTILAISFIKTIO
LUONTO JA TERVEYS | ohjaus: Panu Heikkilä
"Ohjaaja Panu Heikkilä on ansiokkaasti sijoittanut elämänmakuisen ja hyvin näytellyn tarinansa harvoin taltioituun suomalaiseen alakulttuuriin. Tasapainoinen ja kypsä toteutus tekivät elokuvasta ehjän elämyksen, jonka henkilöihin samaistuu ja uskoo."
PARAS OPPILASFIKTIO
PAINAJAISET | ohjaus: Jan Forsström
"Ohjaaja Jan Forsström on ohjannut visuaalisesti kiehtovan lyhytfiktion, jonka teema on alitajunnasta nouseva yksinäisyyden pelko. Aiheen onnistunut rajaus ja subjektiivisen ajan taitava käyttö nostivat elokuvan esiin sinänsä korkealuokkaisesta opiskelijasarjasta."
PARAS ANIMAATIO
POLLE | Sara Wahl
"Polle on kirkas helmi, joka avautuu klassiseksi moraliteetiksi.
Idea toimii ja äänimaailma tukee ilmaisua hienosti. Kokonaisuus on eheä ja sen osaset paikoillaan."
FOXOFF- SARJA, PARAS ALLE 3-MINUUTTINEN ELOKUVA:
ÄIJÄT / Vernissan työryhmä
"Äijissä on takapotku. Äijät eivät ole äijiä, vaan tämä elokuva osoittaa, että meillä on ennakkoasenteita. Tämä on siis meidän vahinko. Onnea äijille ja heidän valitsemalleen tielle."
KUNNIAMAININTA AMMATTILAISDOKUMENTTISARJASSA PAVLOVIN KOIRAT | ohjaus: Arto Halonen
"Tämä elokuva uskaltaa häikäilemättömästi sekä pelottaa että viihdyttää katsojaa. Se pistää miettimään, kuinka alttiita me olemme poliittiselle ja taloudelliselle manipulaatiolle. Taikureilla on paikkansa, ja niin pitäisi olla kriitikoillakin."
EI KUKAAN OLE SAARI | ohjaus: Sonja Lindén
"Elokuva, jonka ohjaaja on kypsällä tavalla samanaikaisesti lähellä ja etäällä itselleen läheistä aihetta ja jonka kuvauksesta välittyy poikkeuksellisen intiimi uteliaisuus. Elokuva ilmaisee, että tärkeintä rakkaudessa on opetella kunnioittamaan toista, oli hän kuinka etäällä tahansa."
KUNNIAMAININNAT OPPILASDOKUMENTTISARJASSA SEND ME A LETTER | ohjaus: Anna-Karin Grönroos
"Elokuvallisesti ehyt muistutus siitä, mikä elämässä on riipaisevinta.
Tämän elokuvan kesto ja muoto tukevat toisiaan. Ensirakkaus tekee kipeää."
PAKENEVA MAA | ohjaus: Jaakko Ruuska
"Elokuva, joka luo uskoa siihen, että tekijällä pitää olla sydän mukana eikä omantunnon ääntä saa unohtaa. Suomalaisen miehen ahdistus ei tunne mittaa eikä määrää ja etsii uusia suuntia."
KUNNIAMAININTA AMMATTILAISFIKTIOSARJASSA JÄRVI | ohjaus: Maarit Lalli
"Ohjaaja Maarit Lalli on ohjannut aiheensa mittaisen, ehjän ja hauskan lyhytelokuvan pariutumisen hankaluudesta ja sattumanvaraisuudesta.
Ikuiseen aiheeseen on löytynyt tuore näkökulma ja omaperäinen huumori."
KUNNIAMAININTA OPPILASFIKTIOSARJASSA
NIIN LIIAN HYVÄT | ohjaus: Inari Niemi
"Ohjaaja Inari Niemi on ohjannut arkisen kohtauksen kolmen varhaisteinin iltapäivästä. Hän on nähnyt henkilönsä läheltä ja onnistunut tavoittamaan tunnistettavan, yhteisen kokemuksen lämpimällä huumorilla."
KUNNIAMAININNAT HINKU JA VINKU -ANIMAATIOKILPAILUSSA ELASTINEN PARTURI | ohjaus Milla Nybondas
"Elastinen parturi ilakoi animaation mahdollisuuksilla."
ELUKKA | Tatu Pohjavirta
"Elukka on taitava, loppuun asti ajateltu ja kunnianhimoinen elokuva."
LOHDUTUSPALKINTO ALLE 3-MINUUTTISELLE ELOKUVALLE:
POISTETTU KOHTAUS | Ohjaus: Pekka Lehtikangas
"Haluamme antaa lohdutuspalkinnon Poistetulle kohtaukselle. Tämä on elokuvantekijöiltä tämän elokuvan tekijöille. May the force be with you."
Art Films production AFP Oy
Merimiehenkatu 10
00150 Helsinki
info@artfilms.inet.fi
www.artfilmsproduction.com
09 4159 3640
Etusivulle
|