LEHDISTÖTIEDOTE 8.12.2005

Arto Haloselle vuoden 2005 Suomi-palkinto

Opetusministeriö palkitsi elokuvaohjaaja Arto Halosen vuoden 2005 SUOMI-PALKINNOLLA (20 000 euroa) yhdeksän muun taiteen alan edustajan kanssa.
Palkinnot luovutti kulttuuriministeri Tanja Karpela torstaina 8.12.2005 Helsingissä.

Suomi-palkinto myönnetään tunnustuksena merkittävästä taiteellisesta urasta. Perusteena voi myös olla huomattava saavutus tai lupaava läpimurto. Palkinto on kulttuuriministerin ja valtiovallan antama tunnustus ja samalla kiitoksenosoitus taiteellisesta luomistyöstä.
Suomi-palkintoja on jaettu vuodesta 1993.

Palkintoperustelut

Arto Halosen matka tunnustetuksi ja tunnetuksi dokumenttielokuvien tekijäksi on alkanut 8 millisten elokuvien tekemisestä, suurin osa näistä fiktiota. Viime vuosikymmenellä toteutetut henkilödokumentit toivat runsaasti myös kansainvälistä kiitosta ja Halosen aiheetkin kansainvälistyivät. Monet meistä ovat saaneet oppia paljon hänen kertomuksestaan lapsijumala
Karmapasta, Tiibetissä valitusta uudesta "elävästä buddhasta". Elokuva valmistui 1998 ja on esitetty ja palkittu lukuisilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.

Tämän vuosituhannen ensimmäiset kolme vuotta Arto Halonen omisti lähes kokonaan oman alansa tunnetuksi tekemiseen. Välineeksi Halonen valitsi Festivaalitapahtuman ja perusti olemattoman alkurahoituksen turvin Uuden festivaalin Helsinkiin nimeltä DocPoint, jonka pääorganisaattorina ja
taiteellisena johtajana hän toimi kolme vuotta. Menestys on yllättänyt kokeneemmatkin tuottajat taidetapahtumien kentällä.

Halonen on palannut päätyönsä, dokumenttielokuvan pariin ja on viime aikoina hakenut aiheensa Kuubasta. Tynnyrimies (2004) ja Kuuban valloittajat (2005) jatkavat suomalaisen dokumenttielokuvan menestystarinaa kansainvälisillä areenoilla. Arto Halosen monipuolinen työ sekä oman taiteenalansa eturivin tekijänä että sen tulosten tuojana lähemmäs yleisöä, sekä kotimaassaan että kansainvälisesti ansaitsee suuret kiitokset.

Arto Halosen palkintosanat
Taiteen Suomi-palkinto on suuri kunnia elokuvataiteilijauralleni. Mutta ennen kaikkea se antaa merkittävän arvon suomalaiselle dokumenttielokuvakulttuurille ja DocPoint-festivaalille, joita minulla on ollut mahdollisuus työni kautta edistää ja kehittää.
Suomalainen dokumenttielokuva edustaa maailman huippua. On hämmentävää, kuinka pienien resurssien keskellä Suomessa on päässyt kehittymään niin laadukas ja monipuolinen tekijäjoukko. Säilyäkseen kulttuurimme kärkituotteena dokumenttielokuva tarvitsee kuitenkin enemmän valtion tukivaroja.

Parhaimmillaan voimme vaikuttaa globaalisti taidemuotomme kehittymiseen, sekä toimia impulsoivina, henkistävinä ja jäsentävinä suunnan näyttäjinä kaiken hälyisän ja tylsistyttävän media-tulvan keskellä. Hyvä dokumenttielokuva pysäyttää ja menee myös ihon alle, kuten DocPoint-festivaali osuvasti sanoo ja myös osoittaa.

Tänä päivänä olen ylpeä siitä, että dokumenttielokuvakulttuurimme ja yksi sen tekijöistä on huomioitu myös omassa maassamme näin merkittävällä tavalla


 

 


Etusivulle