|
1 ELOKUVAKASVATUSKOKEILUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET
Pohjois-Karjalan läänin taidetoimikunnan ja Elokuva- ja Televisiokasvatus
keskus ry:n (ETKK) yhteinen, opettajille ja kokeilukouluille suunnattu
elokuvakasvatuskokeilu käynnistyi vuonna 1989 ja kesti vuoden 1991
loppuun. Projektin koulutuksen rahoituksesta vastasi pääosin
Pohjois-Karjalan läänin taidetoimikunta. Koulutuskustannuksiin
osallistuivat myös ETKK ja opetus-ministeriö vuoden 1989 apurahallaan.
Kokeilussa mukana olevat kunnat ja koulut vastasivat koulutettavien opettajien
matka- ja päivärahakuluista sekä sijaisopettajien palkkakuluista.
Kokeiluun haettiin mukaan kunnat, joilla oli mielenkiintoa ja laajakatseisuutta
kehittää koulutusjärjestelmää, sekä tarjota
kunnallisia videopalveluja kokeilukouluille. Koulutukseen valit-tiin 13
opettajaa kolmesta eri kunnasta. Opettajat olivat ala- ja yläasteen
opettajia sekä yksi yliopiston äidinkielen opettaja. Opettajille
haluttiin antaa monipuolista koulutusta elokuvan- ja elokuvakasvatuksen
eri aloilta. Tavoitteena oli myös luoda laaja oheismateriaaliaineisto
ja "tukihenkilö-verkosto" kursseja vetäneistä
luennoitsijoista opettajien käyttöön. Koulutusta haluttiin
eriyttää myös niin että se paremmin tukisi eri luokka-asteilla
työskenteleviä opettajia.
Tarkoituksena oli että ala-asteen luokanopettajat ottaisivat oman
luokkansa kokeiluluokakseen, mille antaisivat tehostettua elokuva- ja
viestintäkasvatusta. Ylä-asteen opettajien tarkoituksena
oli valita koulustaan yksi luokka, jonka kanssa toimittaisiin samalla
tavoin. Elokuvakasvatuksen osuutta oli tarkoitus lisätä kokeilukouluissa
myös muilla kuin kokeiluluokilla, mutta ei samalla volyymilla. Yliopistosta
kokeilussa mukana olevan äidinkielenopettajan tarkoitus oli viedä
tietoutta yliopiston opettajakoulutuksen yhteyteen. Kouluja valittaessa
huomioimme myös, että kouluilla oli omasta takaa käytössään
video- ja elokuvalaitteita.
Kokeilusta haluttiin tehdä seurantaa tulosten ja kokemusten selvittämiseksi.
Tutkija Jussi Tuormaa oli projektissa alusta asti mukana ja halusi käyttää
projektin tuloksia mukana omassa lisensiaattityössään.
Tuormaan tehtävä oli säännöllisten haastattelujen
kautta paitsi tutkimuksellinen niin myös työnohjauksellinen.
Luokanopettajaksi valmistuva Arja Haakana lähti tekemään
kokeilun pohjalta omaa pro gradu-työtään.
Projektin perustavoitteet ja päämäärä määriteltiin
kokeilun alkaessa seuraavasti:
1. tavoite: Antaa osallistuville opettajille sellaisia valmiuksia, että
he pystyvät omissa kouluis- saan aloittamaan työt oppilaiden
kanssa välittömästi.
2. tavoite: Päästä käsiksi liikkuvaan kuvaan. Kuvan
liikkeen, äänen, tilan ymmärtäminen – elokuvan
ja television liittäminen yhteiskuntaan ja elämäntapaan.
Näiden tavoitteiden kautta oli tarkoitus päästä varsinaiseen
päämäärään eli antaa opettajien toteuttaman
elokuvakasvatuksen kautta nuorille mahdollisuus kriittiseen elokuvan katsomiseen
ja ymmärtämiseen.
Lisäksi toivottiin että kokeilun tuloksia ja kokemuksia voitaisiin
käyttää kouluja varten luotavan ja myöhemmin käytännössä
toteutettavan viestintäkasvatusopetuspaketin aineistona. Koulu-tuksella
tähdättiin myös siihen että koulutetut opettajat toimisivat
jatkossa myös muiden opettajien kouluttajina elokuvakasvatuksen alalla.
2 KOKEILUSSA MUKANA OLLEET
Kokeilukunniksi valikoituivat Joensuu, Kontiolahti ja Lieksa. Mukana olleet
koulut ja opettajat olivat:
Joensuu: - Kanervalan koulun ala-aste
Pirjo Vaskonen
Onerva Jormanainen
Normaalikoulun ylä-aste
Ulla Aalto – kuvaamataito
Mervi Holopainen - biologia/maantieto
Tuula Viholainen - äidinkieli
Joensuun yliopisto
Kristiina Fasoulas – äidinkieli
Kontiolahti: - Kirkonkylän ala-aste
Hannu Airaksinen
Sirpa Puska
- Kontiolahden ylä-aste
Reijo Parviainen – kuvaamataito
Irma Riekkinen - äidinkieli/historia
Lieksa: - Merilän koulun ala-aste
Arja Haakana
Juhani Mäntynen
Pankakosken koulun ala-aste
Jouni Mononen
Kokeilun johtamisesta vastasivat läänintaiteilija Arto Halonen
Pohjois-Karjalan läänin taidetoimikunnasta sekä ETKK:n
toiminnanjohtajat Marja Pallassalo (31.7.-89 asti), Riitta Lampelto (31.7.-90
asti) ja Rainer Panula (1.8.-90 alkaen).
3 KOKEILUN YHTEYDESSÄ JÄRJESTETYT KURSSIT JA
KOULUTUSJAKSOT
1. 24.4.-28.4.-1989 Kulttuurin kuvallistuminen ja media-keskustelu. Nuoruuskuvat,
ilmaisumuotojen työnjako.
Ensimmäisen kurssijakson vetäjänä toimi tutkija Jussi
Tuormaa. Kurssi keskittyi pitkälti elokuvan analysointiin. Elokuvia
katsottiin myös opettajien kanssa ja ne purettiin. Opettajat olivat
myös kirjoittaneet muutaman ennakkotehtävän, joka tarjosi
lähtökohtia ja keskusteluaineistoa kurssin vetäjälle.
2. 4.9.-8.9.1989 Elokuvan tekeminen
Kurssijakson vetäjinä toimivat elokuvaohjaaja Markku Pölönen
ja läänintaiteilija Arto Halonen. Kurssi keskittyi elokuvan
tekemiseen. Elokuvan tekemisen teoria-
ja koulutusjaksojen jälkeen opettajat tekivät pienryhmissä
lyhyitä harjoitustöitä. Kurssilla opettajat kävivät
omakohtaisesti läpi elokuvan tekemisen eri vaiheet; ennakkosuunnittelun
ja käsikirjoittamisen, kuvausprosessin, editoinnin ja
äänimaailman käytön.
3. 13.10.1989 Opettajien oma työskentely ja tavoitteiden tarkentaminen
Kurssipäivän vetäjinä toimivat läänintaiteilija
Arto Halonen ja elokuvaohjaaja Markku Pölönen. Opettajien edellisen
kurssijakson työt katsottiin ja niitä
analysoitiin. Lisäksi koulutyöskentelyn tavoitteita ja käytännön
toteuttamista suunniteltiin ja tarkasteltiin luokka-asteen mukaisesti
ja yksilökohtaisesti.
4. 8.12.1989 Tutkimuksen teko ja Koulu-TV-mahdollisuudet
Kurssipäivän vetäjinä toimivat tutkija Jussi Tuormaa,
Koulu-TV:n toimittaja
Airi Vilhunen, ETKK:n toiminnan johtaja Riitta Lampelto ja Arto Halonen.
Jussi Tuormaa käsitteli teemaa "Aikuinen viestintäkasvattajana"
ja esitteli lisensiaattityönsä tutkimussuunnitelmaa ja elokuvakasvatuskoulutusprojektin
osuutta siitä. Airi Vilhunen puhui Koulu-TV:n mahdollisuuksista.
Riitta Lampelto puhui ETKK:n tavoitteista ja kertoi ETKK:n ja Mannerheimin
Lastensuojeluliiton päiväkotikokeilun toteutumisesta ja tuloksista.
Lisäksi Arto Halosen johdolla käytiin tavoitekeskustelua ja
tarkennettiin yksilökohtaisia tavoitteita.
5. 19.2.-22.2.1990 Lasten-, nuorten-, ja dokumenttielokuvien
teko. Mainosten teko ja vaikutus. Elokuvakasvatus käytännössä.
Kurssijakson vetäjinä toimivat elokuvaohjaajat Raimo.O.Niemi
ja Jussi Niilekselä, dokumenttielokuvaohjaajat Lasse Naukkarinen
ja Teuvo Suominen, mainoselokuva-ohjaaja Jussi Huhta, tutkija Seppo Knuuttila
sekä opettajat Marja Kivinen ja
Maarit Ketolainen.
19.2. Raimo.O.Niemi kertoi lastenelokuvan tekemisestä ”Susikoira
Roi"-elokuvasarjansa pohjalta. Jussi Niilekselä kertoi nuortenelokuvan
tekemisestä "Häräntappo- ase"-kirjan pohjalta.
20.2. Juha Huhta kertoi mainoselokuvan tekemisestä ja sen maailmasta.
Seppo Knuuttila toi oman näkemyksensä "Mainos-mielikuva"
aiheellaan
mainosten vaikutuksista ja tavoitteista.
21.2. Marja Kivinen kertoi edistyksellisestä elokuvakasvatuksesta
Kuopion aseman koulussa. Maarit Ketolainen puhui sarjakuvasta kuvallisessa
viestinnässä.
22.2. Lasse Naukkarinen kertoi dokumenttielokuvien tekemisestä ja
dokumentin keinoista. Teuvo Suominen puhui luontodokumentin tekemisestä.
Kurssijaksolla nähtiin lukuisia eri aiheryhmiin liittyviä elokuvatöitä
joita purettiin
ja analysoitiin.
6. 4.5.1990 Elokuvakasvatusopetus ja Opetussuunnitelma
Koulutuspäivän vetäjä Arto Halonen.
Opettajat kertoivat vuorollaan elokuvakasvatuksen opetuksestaan kouluissaan
ja näyttivät oppilaiden tekemiä työnäytteitä.
Lisäksi suunniteltiin ryhmissä
tulevaa opetustyötä.
7. 10.9.-12-9.1990 Rock-video ja Animaatio
Koulutuspäivien vetäjinä toimivat rock-videoiden ohjaaja/toimittaja
Hannu Puttonen, animaattori Eija Petterberg ja Arto Halonen.
10.9. Hannu Puttonen kertoi rock-videoiden maailmasta lukuisten
näytteiden myötä.
11.9. Arto Halonen puhui savianimaatioelokuvan tekemisestä ja animaatioelokuvan
rakenteesta. Eija Petterberg opetti piirros- ja pala-animaatioiden tekoa.
Käytännössä tutustuttiin myös Atelje Seppo Putkisen
toimintaan ja tietokoneen käyttöön piirrosanimaatioelokuvassa.
12.9. Suunniteltiin, toteutettiin ja kuvattiin lyhyitä animaatioita
pienryhmissä.
8. 22.5.-24.5.-91 Elokuvakasvatus-seminaari. Tutustuminen Suomen elokuvasäätiön
tiloihin ja toimintaan. Tutustuminen Yleiradion tuotantotoimintaan Pasilassa.
Osallistuminen Helsingissä ETKK:n järjestämään
elokuvakasvatusseminaariin
22.-23.5. Seminaarissa katsottiin ja analysoitiin useita nuorten elokuvia.
22.5. Tutustuttiin elokuvasäätiön tiloihin ja toimintaan.
24.5. Tutustuttiin yleisradion TV-keskuksen tiloihin ja ohjelmatoimintaan.
9. 25.11.1991 Elokuvakasvatuskoulutuksen lopetuspäivä
Viimeisellä kurssipäivällä kuultiin opettajien näkemyksiä
omasta elokuvaopetuksestaan ja jatkosuunnitelmistaan. Katsottiin kokeiluluokkien
opilaiden tekemiä ohjelmia. Lisäksi käytiin läpi palautetta
kokeilusta ja
keskusteltiin tulevasta ja koulutettujen opettajien tarpeesta.
Kurssipäivän vetäjänä Arto Halonen.
Elokuvakasvatuskokeilun merkeissä järjestettiin ala-asteen kokeiluluokille
elokuvaohjaaja Anssi Mänttärin vierailu 17.12.1990 Joensuussa
ja Lieksassa sekä hänen elokuvansa "Anni tahtoo äidin"
esittäminen. Oppilaat keskustelivat ja esittivät kysymyksiään
elokuvan jälkeen Anssi Mänttärille.
Kokeilun opettajille mahdollistettiin myös osallistuminen elokuvaohjaaja
Markku Pölösen elokuvan analyysikurssille "Käsikirjoituksesta
kankaalle" 4.4.-91, jonka järjestäjänä toimi
Maaseudun Sivistysliitto.
Joensuun-, Lieksan- ja Kontiolahden kulttuuritoimistojen myötävaikutuksella
lisättiin jonkun verran elokuvien esitys- ja katsomismahdollisuuksia
kokeilukouluille. Joensuun Videopaja, sekä Kontiolahden- ja Lieksan
kunnalliset videolaitteet olivat myös kokeiluun osallistuvien ulottuvilla
ja niiden käyttöä pyrittiin aktivoimaan koikeiluluokilla.
Läänintaiteilija Arto Halonen kiersi ajoittain eri kokeilukouluissa
puhumassa ja tutustumassa kokeilun edistymiseen.
4 KOKEILUN TULOKSIA
Kurssien ohjelma oli monipuolinen ja laajuudessaan ainutlaatuinen. Koulutuksen
taso saatiin pidettyä suunnitelman mukaisesti korkeatasoisena. ETKK:n
avulla tietoa elokuvista ja niiden lainausmahdollisuuksista pyrittiin
jatkuvasti välittämään. Myös jaetun oheismateriaalin
määrä oli runsas. Asiantuntijaverkosto saatiin luotua,
mutta opettajien harteille jäi se kuinka paljon halua ja rohkeutta
oli sitä käyttää.
Opettajien omasta aktiivisuudesta ja oppimiskyvystä selvästi
riippui pitkälti myös kuinka tämä laaja tietomäärä
saatiin sisäistettyä ja käyttöön myös käytännön
opetustyössä.
Tehostetun elokuvakasvatuksen perusasiat, runsas elokuvien katsominen,
niistä puhuminen ja analysointi sekä elokuvatöiden tekeminen
sen kaikkine eri vaiheineen oli helppo järjestää tiettyjen
aineiden yhteydessä. Kuitenkin elokuvakasvatuksen laajentaminen monipuolisemmaksi
ja siirtäminen käytännön luokkatyöskentelyyn
tuotti vaikeuksia. Aiheesta pyrittiin keskustelemaan ja hakemaan käytännön
esimerkkejä ja sovellutusmalleja. Lopputuloksena työskentelyä
saatiin selvästi monipuolistettua varsinkin ala-asteen luokilla.
Ala-asteen työskentely oli muutenkin helpommin hallittavissa kokeiluluokkien
suhteen. Luokanopettaja pystyi suunnittelemaan opetuksensa itse ja sijoittamaan
sopivan määrän elokuvakasvatusta sen yhteyteen. Opetuksen
eteneminen ja oppilaiden reagointi/kehittyminen
oli näin jatkuvan seurannan kohteena. Useat luokat käyttivät
opetuksen yhteydessä mm. elokuvavihkoja, joihin kirjoitettiin ja
piirrettiin kuvia nähdyistä elokuvista.
Jotkut opettajat pitivät myös kirjallista seurantaa projektin
toteuttamisesta ja tuloksista.
Ylä-asteella opetuksen kohdentaminen oli vaikeampaa. Aineopettajien
mahdollisuudet kokonaisuuden seurantaan olivat vähäiset. Myös
valinnaisainejaot (kuvaamataito/musiikki) hajoit-tivat kokeiluluokkia.
Aineopettajat lisäsivät elokuvakasvatusta jokatapauksessa omien
aineidensa yhteydessä ja parhaassa tapauksessa opetus ja oppilaiden
työskentely monipuolistui huomatta-vasti.
Opettajien aktiivisuus ja motiivi oli selvästi ratkaiseva seikka
elokuvakasvatuksen toteuttamisen tuloksissa. Koska koulutuksen sisäistämisessä
oli jonkin verran eroja opettajien kesken, oli selvää että
se heijastui myös koulutyöskentelyyn. Kokonaisuudessaan opettajaryhmän
toiminta oli arvioni mukaan melko aktiivista.
Elokuvapäiviä ja -viikkoja järjestettiin kouluissa ja jopa
yksi videoleiri tavallisen elokuvakasvatuksen lisukkeena. Lukuisia tuotoksia,
sovellutuksia ja elokuva-analyyseja tehtiin kokeilujakson aikana. Myös
normaalituntien ulkopuolella toimivia videokerhoja perustettiin muutama.
Jotkut opettajista hakivat myös lisää tietoa ja kokemusta,
mitä pyrkivät myös käytännön opetuksessaan
hyödyntämään.
Kokeilusta kehkeytyi mielenkiintoisesti prosessi missä opettajat
yksin ja yhdessä oppilaidensa kanssa kulkivat harjoitellen rikasta
havannointia, hahmottamista ja tiedon hankintaa. Mielenkiintoista oli
havaita myös se että usein monet luokkien oppilaista olivat
hyvin edistyksellisiä kuvallisen viestinnän hahmottamisen ja
symbolimaailman ymmärryksen suhteen, johtuen suuresta kuvallisen
viestinnän kulutuksesta. Tästä johtuen he usein ymmärsivät
kuvien merkityksen ja sanoman nokkelammin kuin opettajansa. Heidän
kokeilussaan mukana olleet opettajansa pääsivät koulutuksen
kautta ikäänkuin käsiksi samaan maailmaan - puhumaan ja
ymmärtämään samaa kieltä. Tämä kertoo
paljon opettajien koulutuksen tarpeesta ja sen nykyistämisestä
vastaamaan nykykehityksessä vallitsevan viestintämaailman suuntaiseksi
- rakenteellisesti kriittisin lähtökohdin.
5 OPETTAJIEN PALAUTE
Elokuvakasvatuskokeilua ja sen hyödyllisyyttä opettajat pitivät
poikkeuksetta tärkeänä (hyödyllisenä, mielenkiintoisena,
haastavana, innostavana, kannattavana). Myös järjestetyt kurssijaksot
saivat kiitosta. Niitä pidettiin antoisina, hyödyllisinä,
mielenkiintoisina ja avartavina. Kurssien vetäjät koettiin pääosin
osaaviksi ammattilaisiksi. Muutamat kokivat koulutuksen ja koko projektin
lähteneen hieman hosuen tai tyhjäkäynnillä liikkeelle,
mutta lopulta muuttuneen hyödylliseksi.
Opettajat kokivat että koulutuksesta oli myös hyötyä
käytännön kouluopetukselle. Ongelmia tiedon sovittamiseksi
arkipäivän koulurutiineihin kuitenkin selvästi esiintyi,
koska valmista lähtö- ja opetusmallia ei ollut olemassa. Opettajien
keskinäiset keskustelut ja jo aiemmin elokuvakas-vatusta tehneiden
esimerkit purkivat kuitenkin opettajien mielestä tätä ongelmaa.
Paras metodi tuntui olevan erään opettajan sanoin, "talonpoikaisjärkeä
käyttäen lasten ikäkauteen sopivaksi soveltaen".
Kokeiluun käytettävää aikaa oli vaikeaa opettajien
arvioida, varsinkin ylä-asteella. Yleinen arvio oli n. 1-2 tuntia/viikko.
Projektin edetessä opettajat kertoivat soveltaneensa yhä enemmän
elokuvan ja videon eri mahdollisuuksia. Kouluissa elokuvia katsottiin,
analysoitiin, kuvalukemista opeteltiin ja kuvalla "temppuiltiin",
videokameraan totuteltiin, kuvattiin ja lopulta työstettiin valmiita
juttujakin. Ylä-asteen kokeilussa mukana ollut biologian/maantiedon
opettajakin löysi lopulta hyötyä elokuvan ilmaisumuotojen
käytöstä tuntiopetuksessaan alkuepäilyistään
huolimatta. Tunneilla katsottiin enemmän dokumentteja, luontofilmejä
ja kameraa käytettiin luonnon taltioimisessa ja materiaalista työstettiin
lopulta valmiita dokumentteja.
Suurimpana ongelmana koettiin ajan puute - elokuvien tekeminen, katsominen
ja analysointi vie paljon aikaa, jos niihin paneudutaan. Myös ryhmien
suuri koko oli hidasteena yksilölliselle opettamiselle (mm. tekniikan
suhteen). Ylä-asteella kolmivuotinen kokeiluryhmän vetäminen
oli vaikeaa ryhmien hajoamisen vuoksi. Yksi ylä-asteen opettaja koki
että paremmalla suunnittelulla ja seurannalla ylä-asteen oppilasryhmien
kontrollointi olisi voinut ollut mahdollista. Laatuelokuvien ja varsinkin
tasokkaiden lastenelokuvien vähäisyyttä valiteltiin.
Välinepuutteita ja määrärahojen niukkuutta esiintyi
muutamilla kouluilla, mitkä asettivat
omia rajoituksiaan toiminnalle.
Ongelmista todettiin myös että asiat ovat järjestettävissä,
kun omaa aikaa ja halua vaan riittää...
Oppilaat ovat suhtautuneet opettajien mukaan elokuvakasvatus-kokeiluun
ala-asteella poikkeuksetta myönteisesti ja innostuneesti. Ylä-asteella
suhtautuminen on ollut pääosin "normaalia tai innostunutta".
Myös selvää intohimon puutetta oli havaittavissa tietyissä
ylä-asteen oppilaissa erään opettajan mukaan. Oppilaiden
muutosta kuvaan suhtautumisessa oli opettajien mielestä vaikea arvioida.
Ala-asteella jotkut opettajat kiinnittivät huomiota siihen että
elokuvat alkoivat herättää enemmän rohkeita ja rakentavia
keskusteluja oppilaiden joukossa, kun tietty "tabu-asema" oli
poistettu elokuvien katsomisesta. Eräs opettaja kertoi myös
kokeilun mielenkiintoisesta vaikutuksesta; yksi ala-asteen tyttö-oppilas
oli ilmoittanut vanhemmilleen voivansa katsoa myöhäisillan väkivaltaelokuvia,
koska tietää elokuvista jo niin paljon...
Kahta aiemmin elokuvanteon ja -teorian opissa ollutta opettajaa lukuunottamatta
kaikki opettajat kokivat koulutuksen muuttaneen heidän suhtautumistaan
ja asenteitaan huomattavasti suhteessa elävään kuvaan.
Todettiin että käsityskyky on laajentunut ja elokuvia katsotaan
enemmän ja analyyttisemmin. Elokuvia koettiin katsottavan "uusilla
silmillä", monipuolisemmin ja elokuvien purkamisen lasten kanssa
antavan heille entuudestaan uuden tavan nähdä. Tämä
muutos koettiin poikkeuksetta positiiviseksi. Koulutuksen myötä
tekniset välineet muuttuivat vähemmän pelotta-viksi ja
niitä uskallettiin käyttää ja niiden käyttöä
opettaa enemmän myös oppilaille.
6 TUTKIMUKSET JA NIIDEN TULOKSIA
Tutkija Jussi Tuormaan lisensiaattityö ei ole vielä valmistunut
tämän raportin julkaisemisen ajankohtaan mennessä. Projektin
seurannan kannalta tämä on tietenkin harmittavaa, mutta Tuormaan
aktiivinen työ opettajien kanssa ja haastattelut ovat jokatapauksessa
hyödyntäneet projektin seurantaa ja sen kehittämistä.
Tuormaan haastatteluaineisto on ollut koko ajan
projektia kehitettäessä ja analysoitaessa käytössä.
Ylä-asteen oppilaiden seurannasta luovuttiin pitkälti sen takia
että elokuvakasvatuskokeilun opetustavoitteita ei pystytty täysin
toteuttamaan ylä-asteella. Ala-asteen luokkatyöskentely eteni
selvästi paremmin tavoitteiden mukaisesti ja oli näin huomattavasti
otollisempi tutkimuskohde.
Ala-asteen kokeilusta ja lähinnä kokeilun vaikutuksesta oppilaisiin
tehtiin yksi kasvatustieteen pro gradu-tutkielma Joensuun yliopistossa.
Sari Haakanan tutkielma valmistui syksyllä -91 ja oli nimeltään
"Pohjois-Karjalan läänin elokuvakasvatusprojekti viestintäkasvatuksen
toteuttajana".
Pro gradu tutkielmassa oli mukana neljä kokeiluluokkaa (93 oppilasta)
ja vertailuryhmä (54 oppilasta), joka koostui samanikäisistä
elokuvakasvatuksen ulkopuolella olleista oppilaista.
(Huom! Luettavissa Joensuun Yliopiston kirjastossa).
Mielenkiintoisessa tutkielmassa todetaan mm. seuraavaa; "Opettajat
toteuttivat elokuvakasvatuksella viestintäkasvatuksen perusteiden
mukaisia tavoitteita ja työtapoja. Oppilaiden käsitykset elokuvakasvatuksesta
ovat myönteisiä. Elokuvakasvatukseen osallistuminen tuki oppilaan
elokuvakokemuksien sijoittumista ikäkauttaan kehittyneempien elokuvakokemusten
kauteen ja auttoi viestintäkasvatuksen tavoitteiden perusteellisempaa
saa-vuttamista".
Tutkielman mukaan elokuvakasvatukseen osallistuneiden tv:n ja videoiden
katselutottumukset olivat vastausten perusteella muuttuneet 53.8% vastaajista.
"Katselutottumuksien muuttumisesta voidaan havaita toteutuneen elokuvakasvatuksen
tavoitteista seuraavat: omatoiminen näkeminen eli elokuvien katsominen,
näkemisen ymmärtäminen eri näkökulmia käyttämällä
sekä oman maailmankuvansa muodostaminen valikoimalla sitä itse,
mitä katsoo. Näiden tavoitteiden saavuttaminen on osoitus myös
sen mahdollistumisesta ja toteutumisesta. Myös viestintäkasvatuksen
kolme yleistä tavoitetta ovat toteutuneet. Elokuvakasvatukseen osallistunut
oppilas on saanut perustietoja viestinnästä ja sen välineistä.
Hän on saanut omatoimisessa välineviestinnässä tarvittavia
perustaitoja ja valmiuksia käyt-tää viestintävälineitä.
Oppilas on saanut myös perusedellytyksiä arvioida kriittisesti
ja luoda itse viestintäsisältöjä. Näiden tavoitteiden
saavuttamista tukevat myös havainnot ja tutkimustu-lokset oppilaiden
käsityksistä elokuvakasvatuksesta sekä kuva-analyysielokuvan
ymmärtämisestä".
7 LOPPUSANAT
Kokonaisuudessaan haasteellisesta projektistamme on jäänyt hyvä
maku. Perustavoitteet saavutettiin. Projekti toi mukanaan monille myös
paljon odottamattomia elämyksiä ja oivalluksia. Aivan kaikkia
seurantaan ja oppilaiden koulutukseen liittyviä tavoitteita ei lunastettu
(mainittu edellä), mutta tietoa ja kokemusta olosuhteista sekä
eri mahdollisuuksista ja niiden sovellutuksista tuli tätä kautta
sitäkin enemmän.
Yksi tärkeä syy miksi projektia alunperin lähdettiin viemään
eteenpäin oli huolestuminen nuorten ja lasten kuvallisen viestinnän
kulutustottumuksista. Kokeilu osoitti konkreettisesti sen että asialle
on jotain tehtävissä jos vain halua löytyy. Kriit-tisempää
katsomista on selvästi mahdollista oppia. Ja kun osaa "aakkoset"
ja niiden käyttömahdollisuudet paremmin, tarjoutuu aivan uusia
mahdollisuuksia ymmärtämiseen ja itsensä ilmaisemi-seen.
Kuvallinen viestintä lisääntyy jatkuvasti ja saa uusia
ilmenemismuotoja (minkä kokeilun jälkeinen aikakin on osoittanut)
ja on yhä tärkeämpi osa ympäröivää
yhteiskuntaa ja sen kehitystä. Tätä taustaa vasten olisi
oleellista että koululaitos pyrkisi pysymään kehityksen
mukana ja tarjoamaan opettajilleen ja oppilailleen paremmat mahdollisuudet
ympäröivässä yhteiskunnassa elämiseen, vaikuttamiseen
ja sen kriittiseen tarkasteluun.
Tärkeää ja hyödyllistä olisi myös että
kokeilussa mukana olleiden, koulutettujen ja käytännön
elokuvakasvatustyötä koululuokissaan vetäneiden opettajien
ammattitaitoa hyödynnettäisiin mahdollisemman paljon. Sen lisäksi
että tätä tieto/taitoa käy-tetään edelleen
normaaliopetuksessa, olisi luontevaa hyödyntää opettajien
ammattitaitoa myös kollegoiden jatkokouluttamisessa ja mieluiten
mahdollisimman laajasti.
Luonnollista on että tämän monipuolisen koulutuksen ylläpitäminen
ja kehittäminen vaatii heiltä innostusta ja motiivia jatkaa
yhä eteenpäin ja pidemmälle tällä kuvallisen
viestinnän alueella, koulumaailman kahleista huolimatta.
Omalta kohdaltani voin usean muun kokeilussa mukana olleen tavoin todeta
että tämä projekti on selvästi vaikuttanut monilla
tavoin, ja käsittääkseni kehittävästi, "kuvallisen
maailman käsityskykyyni" - vaikkakin olen operoinut koko ajan
olevinaan tutulla alueella.
"Elokuvakasvatus on myös kasvamista ja valmistautumista elämään".
(kokeilussa mukana ollut opettaja)
"Vuosi oli hyvin hauska koska me päästiin elokuvakokeiluun.
Me katsoimme paljon elokuvia. Minä pidin ehkä eniten Jumbosta,
koska se lensi hauskasti korvillaan. Ehkä alusta ei ollut Jumbosta
hauskaa.
Mutta kun Jumbo oppi lentämään niin silloin hänestä
tuli kuuluisa Lentävä Norsu. Minä pidin oikeastaan kaikista
elokuvista, mutta Karhu elokuva oli vähän raaka.
Me saimme kuvata videokameralla juhlia ja tapahtumia. Toivottavasti saamme
kuvata ja katsella elokuvia ensi vuonnakin".
(kokeiluun osallistunut II-luokkalainen)
Arto Halonen
Pohjois-Karjalan elokuvakasvatuskokeilun johtaja 1989 - 1991
Pohjois-Karjalan läänin elokuva- ja videotaiteen läänintaiteilija
1989 - 1993
elokuvaohjaaja
|