Lehdistötiedote 5.11.2007

PYHÄN KIRJAN VARJO IDFA:N PÄÄKILPAILUSARJAAN JA LAAJAAN YHDYSVALTOJEN LEVITYKSEEN

Arto Halosen uusi dokumenttielokuva Pyhän kirjan varjo on valittu Amsterdamin kansainvälisen dokumenttielokuvafestivaalin pääkilpailusarjaan, Joris Ivens -kilpailuun 22.11.–2.12.2007, missä elokuva saa maailman ensi-iltansa. Pääkilpailusarjaan on valittu 16 elokuvaa 3500 tarjotusta. Elokuva on nominoitu festivaalilla myös Amnesty Internationalin ”The Movies that Matter” -palkinnon saajaksi yhdessä 10 dokumenttielokuvan kanssa. Vuonna 1988 perustettu Amsterdamin dokumenttielokuvafestivaali on alansa suurin ja merkittävin tapahtuma. Festivaali myi näytöksiinsä viime vuonna 130 000 lippua.

Pyhän kirjan varjo tulee saamaan myös poikkeuksellisen laajan Yhdysvaltojen levityksen. Yksi elokuvan päärahoittajista on paikallinen TV-kanava ITVS, joka luonnehtii elokuvan katsojatavoitteet seuraavasti: Pyhän kirjan varjo on valtakunnallisen levityksen saava elokuva Prime Time -esitysajankohtana, ja sitä tulee arvioilta katsomaan 10–20 miljoonaa kotitaloutta eli 27–54 miljoonaa amerikkalaista katsojaa.

Yksikään suomalainen dokumenttielokuva ei ole aiemmin saanut näin laajaa Yhdysvaltojen levitystä. Elokuva leviää laajasti myös muualla maailmalla. Elokuvan rahoittajiin ITVS:n ohella kuuluvat TV-kanavat Sveitsistä, Saksasta, Tanskasta ja Suomesta. Elokuvan kansainvälisestä elokuvateatteri- ja TV-levityksestä vastaa menestynyt kanadalainen Films Transit International Inc.

Suomessa Pyhän kirjan varjo aloittaa elokuvateatterilevityksessä 1.2.2008. Levityksestä vastaa FS-Film Oy. Elokuvan kotimaiset TV-oikeudet ovat Ylen Dokumenttiprojektilla.

Pyhän kirjan varjo on tutkimusmatka Turkmenistanin vakaviin ihmisoikeus- ja sananvapausloukkauksiin sekä diktatuuriin, jota näkymättömästi isot kansainväliset yritykset pitävät pystyssä tukemalla Turkmenistanin diktaattorin kirjoittamaa Ruhnama-propagandakirjaa, päästen näin multimiljoonadollaridiileihin öljy- ja kaasu-rikkaan Turkmenistanin kanssa. Elokuvaa on kolmen vuoden aikana kuvattu kymmenessä maassa. Myös Turkmenistanin diktatuuriin on salaa saatu lähetettyä näiden vuosien aikana neljä eri kuvausryhmää. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa Arto Halosen kanssa Kevin Frazier, leikkauksesta Samu Heikkilä, kuvauksesta Hannu Vitikainen ja Arto Halonen, musiikista Timo Peltola ja äänisuunnittelusta Martti Turunen ja Samu Heikkilä.

Amsterdamin dokumenttielokuvafestivaalin Joris Ivens kilpailussa on mukana myös mm. Werner Hertzogin ja Kim Longinoton uudet dokumenttielokuvat. Arto Halosen ohjaamista elokuvista aiemmin Joris Ivens –kilpailussa ovat olleet mukana Pavlovin koirat (vuonna 2005) ja Taivasta vasten (2000). Festivaali on esittänyt Reflecting Images sarjassa myös Halosen Karmapa –Jumaluuden kaksi tietä –elokuvan vuonna 1998.

ITVS on osa yksityistä Independent Television Service -palvelua. Se järjestää kansainvälisten dokumenttielokuvien TV-levityksen valtakunnallisesti kaikkialla Yhdysvalloissa.

Press kuvat: www.shadowoftheholybook.com/press.html

Elokuvan kotisivut: www.shadowoftheholybook.com ja www.artfilmsproduction.com

Lisätiedot: Art Films production: puh. 09-4159 3640, info@artfilms.inet.fi

ITVS: www.itvs.org/ Amsterdamin dokumenttielokuvafestivaali: www.idfa.nl

Films Transit International: www.filmstransit.com

FS Film Oy: www.fs-film.fi

Freedom For Sale: www.freedomforsale.org

 


Pääsivulle