Lehdistötiedote 5.11.2007
IHMISOIKEUKSIA JA YRITYSMAAILMAN TOIMINTAA VALVOVAT Turkmenistan ja Shell ensimmäisinä fokuksessa FreedomForSale-sivujen päämäärä on tuoda eri maiden ihmisoikeus- ja sananvapausloukkaukset valokeilaan. Samaan aikaan sivut myös informoi, tutkii ja valvoo kansainvälisten yritysten moraalisesti arveluttavaa ja ihmisoikeusloukkauksia edistävää toimintaa. Nettisivujen lähtökohta on kannustaa yrityksiä etsimään epäkohtia toiminnastaan ja katsomaan tulevaisuuteen avoimemmin ja kokonaisuutta rakentavimmin silmin. Sivut esittelevät säännöllisesti uuden kohdemaan, jonka ihmisoikeus- ja sananvapausloukkauksiin perehdytään laajasti eri artikkeleiden, uutisten ja monipuolisen video- ja valokuvamateriaalin kautta. Kohdemaahan liittyen esitellään kyseisessä maassa toimivia yrityksiä, joiden toiminta ainakin epäsuorasti kytkeytyy kohdemaan ihmisoikeusloukkauksiin. Sivut päivittyvät viikoittain ja keskittyvät kohdemaa ja kohdeyritysten ohella myös ajankohtaisiin ihmisoikeusloukkauksiin eri puolilla maailmaa. Sivut toimivat myös interaktiivisena kanavana, missä kansalaiset ja yritykset voivat osallistua ihmisoikeuksia, sananvapautta ja yritysten toimintaan koskeviin keskusteluihin. Sivujen ensimmäinen kohdemaa on Turkmenistan - yksi maailman merkittävimmistä kaasun- ja öljyn tuottajista ja samalla myös yksi diktatuurisimmista valtioista sekä siellä toimivat yritykset, jotka valtion johdolle suunnatun tukensa kautta estävät maan demokratisoitumisprosessin käynnistymisen. Ensimmäinen kohdeyritys on Shell, joka operoi 130 maassa ja myös useassa vakavia ihmisoikeusloukkauksia toteuttavassa valtiossa. Shell neuvotteli pitkään Turkmenistanista vedettävän kaasuputken rakennusprojektista, mutta lopulta vetäytyi mystisesti hankkeesta syytä ilmoittamatta. Nyt Shell ei halua keskustella aiheesta, kuten ei myöskään muistakaan operaatioistaan moraalisesti arveluttavilla alueilla. Uuden suomalaisen hallituksen puheenjohtajan, Jorma Ollilan kautta Shell on viime aikoina ansiokkaasti puhunut uudesta ilmastomuutospolitiikasta sekä puhtaimmista arvoista. FreedomForSale sivusto haastaa Shellin nyt myös avoimempaan keskusteluun yhtiön toimintavavoista ihmisoikeus- ja sananvapausloukkauksia yllä pitävissä valtioissa sekä Shellin toiminnan ympäristöä saastuttavista vaikutuksista. Nettisivusto toimii myös esittelykanavana eri ihmisoikeuksiin keskittyville elokuville. Ensimmäisenä esittelyelokuvana on Turkmenistanin ihmisoikeuksiin sekä yritysten moraaliin sukeltava Pyhän kirjan varjo, joka saa maailman ensi-iltansa Amsterdamin kansainvälisellä dokumenttielokuvafestivaalilla sekä tulee Suomessa elokuvateatterilevitykseen 1.2.2008 alkaen. FreedomForSale sivustojen tekemisestä vastaa Art Films production Oy:n suojassa toimiva yhteisö, joka tekee yhteistyötä eri kansalaisjärjestöjen kanssa.
LISÄTIETOJA: Press kuvat: www.shadowoftheholybook.com/press.html info@freedomforsale.org puh. 09-4159 3640 Pyhän kirjan varjo: www.shadowoftheholybook.com
|