VALO VARJON TAKAA

Dokumentti, 47 min. Video. 1990

Henkilökuva aitajuoksija Arto Bryggaresta.
Elokuva seuraa Bryggaren elämää puolentoista vuoden ajan vuonna 1988 tapahtuneen akillisjänteen katkeamisen jälkeen. Bryggare yrittää epätoivoisesti paluuta aitajuoksijaksi ja huipulle vaikka jalat eivät enää kestä.
Peräänantamattoman ja jääräpäisen Bryggaren taistelu aikaa ja fyysisiä rajoituksia vastaan lomittuu vanhojen urheiluvälähdysten kanssa. Ne kertovat, kuten myös Bryggaren sinnikäs puurtaminen, urheilijan ylä- ja alamäkien tuntemukset.

Kuvaus, ohjaus ja leikkaus: Arto Halonen
Äänitys: Kari Mikkonen
Tanja Suonmaa
Musiikki: Kari Mikkonen

Tuotanto: Art Films production/Arto Halonen

Bryggaren kanssa elokuvassa

Istun kansanedustaja Arto Bryggaren työhuoneessa. Aitajuoksu on vaihtunut parlamenttiin. Kunnianhimoinen mies on hakenut uuden haasteen…niinkuin pari vuotta myöhemminkin eduskunnasta putoamisensa jälkeen. Bryggare soittaa puheluja puolestani, yrittää auttaa kansainvälisen leffahankkeeni ennakkorahoituksessa. Selittää puhelimeen innokkaasti ja terävästi. Tuttu tempo on tallella, mutta neuvottelutaito on selvästi lisääntynyt. Luuria ei lyödä kiinni, eikä aitojen päällä karjahdella…ainakaan tällä kertaa.
Olen liikkeellä kainalosauvoilla. Koripallossa vaurioitunutta polveani on leikelty useita kertoja kuten myös kerran akillesjännettäni. Tällä kertaa polven ristiside on toistamiseen remontissa.

Kun tein Bryggaresta dokumenttia, jalkani olivat kunnossa. Sen sijaan Artsia leikeltiin. Sairaalapuvut päällä kuvasimme hänen akillesjänteensä operointia. Iso mies makasi kuin karhu nukutettuna leikkauspöydällä – kerrankin rauhallisena.
Urheilija-Bryggaren persoona oli pitkään kiehtonut minua: Mies joka pärjäsi hyvin parempiaan ja tummempiaan vastaan. Urheilija joka oli aina parhaimmillaan tärkeimmällä hetkellä…kunnonajoituksen mestarina. Ja silti hän oli aina tyytymätön tulokseensa, hamuten mahdotonta kulmikkaan persoonallisuutensa siivittämänä.

Kansanedustaja Bryggare lopettaa puhelun. Suuntaamme elokuviin. Bryggaren on vaikea hidastella kainalosauvojeni määräämässä kävelytahdissa. Mies tahtoisi kovempaan vauhtiin. Popcornit hän rouskuttaa loppuun jo leffan mainoksien aikana.

Kansainvälinen leffahankkeeni ei koskaan toteutunut. Artsin avusta huolimatta. Luottamus tuntui kuitenkin hyvältä, koska kyse ei ollut “hyvä veli”-järjestelyistä. Löin itse usein vetoa Bryggaren puolesta hänen asettuessa arvokisafinaalien lähtötelineisiin. Vaikka tilastoajallisesti hän oli usein huonoin lähtijöistä, luotin jotenkin hänen tahtoonsa ja voimaansa. En tiedä. Mutta ehkä hän kokee vähän samoin kanssani: Lähtötilanne näyttää vaatimattomammalta kun mitä loppuaika kertoo. Ja silti tyytymättömyys seuraa mukanani.

En pidä näkemästämme amerikkalaisesta elokuvasta, toisin kun Artsi, joka on selvästi viehättynyt tarinan viihteellisistä käänteistä.
Vuotta myöhemmin valmennan satunnaisesti Diapamin koripallojoukkuetta, jossa myös Bryggare pelaa.
Kerran joukkueemme on häviöllä, kun vastustajan kaukoheitto sinkoutuu koria kohti. Huudan ja kannustan pelaajia levypalloon..
Bryggare nousee korkeuksiin, poimii ohi menneen pallon kouraansa ja tulee rymisten alas. Polvi taittuu ja Artsi kaatuu karjahdellen parketille. Polven ristisideleikkaus on edessä.

Arto Halonen