Aaro Iivari Aukusti, maanviljelijän poika

Dokumentti, 50 min. 1988.

Aaro Heikkilä; kyläpäällikkönä tunnettu Joensuun kaupunginjohtaja on ihastuttanut ja vihastuttanut ihmisiä itsevarmalla käytöksellään , suorilla puheillaan sekä laittoman ja laillisen rajamailla liikkuvilla teoillaan.

Aaro Iivari Aukusti, maanviljelijän poika on henkilökuva Aaro Heikkilästä. Se on kuvattu aikana jolloin Heikkilä oli nostettu ”hyllylle” kaupunginjohtajan virastaan virkarikoksesta epäiltynä. Elokuvassa, omasta mielestään profeetallisia taipumuksia omaava Heikkilä antaa näytöksiä näyttelijän ja koomikon taidoistaan ja kertoo asioita joista on aiemmin vaiettu. Ei myöskään sen enempää ”akateemiset kahelit” kuin ”poliittiset vihamiehetkään” säästy Heikkilän sanan sapelilta hänen päästessään vauhtiin.

Kuvaus, ohjaus ja leikkaus: Arto Halonen
Äänitys ja valot: Teemu Laitinen
Jukka Silvennoinen
Musiikki: Kari Mikkonen

Tuotanto: Art Films production

SEURAMIES HEIKKILÄN MATKASSA

Viralta pidätetty kaupunginjohtaja Heikkilä oli pikkukaupungissa arka aihe lähes kaikille. Useat hänen demariveljistään häpesivät kun taas muiden puolueiden edustajat pelkäsivät arvaamatonta kyläpäällikköä. Minua teatraalinen Heikkilä kiehtoi…ja päätin yrittää päästä hänen paksun kuorensa alle. Elihän herra kyläpäällikkö elämänsä dramaattisinta vaihetta kaupunginjohtajan viran ollessa vaakalaudalla.

Vaikka lähestyin kohdettani myös kriittisesti, keräsin useita “poliittisia vihamiehiä”. Pohjois-Karjalan läänin maaherra Esa Timonenkin kehoitti vaihtamaan elokuvan aihetta: “Eihän rikolliseksi epäillystä saa tehdä elokuvaa”.

Katsoin vuosien jälkeen tekeleeni uudestaan: Petyin elokuvalliseen kieleeni ja kerronnan ajoittaiseen löysyyteen, mutta yhtä asiaa edelleen hämmästelin. Se oli Heikkilän uskomaton persoona…ja siitä huokuva kummallinen karisma. Voiko tällaisia ihmisiä oikeasti olla olemassa?

Vanhasta kotikaupungistani kantautui vast´ikään yllättävä uutinen; Eläkkeellä oleva Heikkilä on muuttanut äitinsä luo Haapajärvelle ja lopettanut alkoholin käytön. Olin yllättynyt… tai ehkä en sittenkään.

Mieleeni palautui Haapajärvelle suuntautunut kuvausmatkamme, Martta Heikkilän vieraanvaraisuus ja läskisoosi, sekä Aaro Heikkilän nuoruuden tärkeät elementit: Koulu, kirkko ja kynnetyt pellot.
Paluumatkalla koukkasimme Alkon kautta: Jaffan sekaan lantrattiin Koskenkorva-pullo – puhe sujui ja elämää analysoitiin.
Olimme kahdestaan liikenteessä, minä kuskina. “Valitettavasti emme ole Espanjassa jotta kuskikin voisi osallistua alkoholin nauttimiseen”, kulminoi Heikkilä tilanteen.

Mutta ilta oli vasta alussa. Joensuussa ajoimme auton kotipihaani. Muutaman suuntaa antavan jälkeen siirryimme taksilla kaupungintalon ravintolaan. Heikkilän ympärille kerääntyi välittömästi väkeä ja legendaarinen seuramies pääsi vauhtiinsa… toteuttamaan roolia, jonka hän oli ympärilleen rakentanut. Näin häivähdyksen väsymyksestä ja roolin taakasta, mutta Heikkilä ei antanut periksi. Rooli piti hänet kasassa ja toi epäilemättä myös iloa ja huumoria elämään. Mutta vaikka illuusiot keventävät olemassaoloa, rakentuvat ne yleensä tyhjän päälle. Suuria taideteoksia ne tosin voivat tuottaa, ja ehkä elämäntarkoituskin voi joskus muotoutua sellaiseksi…

En saanut koskaan puhkaistua Heikkilän teräskuorta ja epäilin erottaako hän itsekään enää aidon ja kehitetyn eroa itsestään.

Nyt minua mietityttää, millainen.. ja miten aito mies mittailee Haapajärven peltoja. Suuri karismaatikko jokatapauksessa ja “pätöisä” mies…Heikkilän omaa sanontaa käyttäen.

Arto Halonen